Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus) - Wild Forest Reindeer

Metsäpeura ja poro ovat hyvin samannäköisiä. Metsäpeura on 15 cm korkeampi, hoikempi ja sen jalat ovat pitemmät. Metsäpeuran höyhenen kevyt kulku vetisellä suolla muistuttaa balettitanssijan tai Lasse Virenin kepeää askellusta. Peuran sarvet ovat pystymmät ja isommat kuin porolla. Lisäksi peuran kallo on kapeampi ja pitempi. Väriltään metsäpeura on poroa tummempi. Metsäpeuran vastasyntynyt vasa, ”kultainen peura”, on punaruskea mutta poron harmahtavampi. Peura on poroa huomattavasti arempi mutta kesympi kuin hirvi.

Metsäpeuravaadin ja vasa syksyllä

Metsäpeura on sopeutunut elämään metsissä ja märillä soilla ja selviytyy ankaristakin talvista. Pitkät jalat ja isot lautasmaiset sorkat helpottavat kulkua märällä nevalla ja antavat kantavuutta lumessa. Sarvet ovat kärjistään sisäänpäin kaartuvan V-kirjaimen muotoiset, mikä auttaa tiheissä metsissä liikkumista. Sekä hirvaalla että vaatimelle kasvaa sarvet. Hirvas pudottaa sarvensa jo loppusyksystä tai alkutalvella, vaadin vasta kesän alussa, kun uusi vasa on hiukan varttunut. Vaadin synnyttää lähes poikkeuksetta vain yhden vasan kerralla.

Karvanvaihtoaika ylivuotisella metsäpeuralla

Metsäpeuran kova kohtalo

Metsäpeuran arvioidaan saapuneen Suomeen muutamia tuhansia vuosia sitten, Se oli tärkeä saaliseläin ja vaikutti maamme asuttamisessa. Alunperin metsäpeuran levinneisyys kattoi laajasti Eurooppaa ja mm. Puolassa sitä esiintyi vielä 1500-luvulla. Suomessa 1600-luvulla metsäpeuraa tavattiin lähes kaikkialla, mutta 1800-luvun lopussa se oli kuitenkin hävitetty koko maasta metsästyksen seurauksena. Peura rauhoitettiin 1913. Pieni kanta säilyi onneksemme Venäjän Karjalassa. Sieltä ensimmäiset metsäpeurat palasivat Suomen puolelle Kuhmoon 1940-luvulla. Uusi pysyvä peurakanta muodostui Kuhmoon 1960-luvulla. Suomenselän peurakanta on lähtöisin Kuhmosta vuosina 1979 - 1980 Kivijärvelle Koirasalmen tarhaan siirretyistä 2 hirvaasta ja 8 vaatimesta. Kanta on kasvanut siitä niin, että vuoden 2008 laskennan perusteella Suomenselällä arvioitiin olevan 1100-1300 yksilöä. Kannan voimakkain kasvu näyttää nyt kyllä taittuneen. Hirvaita aikuisista on n. 30-35%. Suomessa on kaikkiaan metsäpeuroja reilut 2000 ja Venäjän Karjalassa 3000.

Kiertolaiselämää vuodenaikojen mukaan

Syyskuussa peura keloo sarvensa

Syksyllä rykimäajan koittaessa syys-lokakuussa peurat alkavat kerääntyä tokkiin ja aloittavat vähitellen perinteisen vaelluksensa länteen, kohti talvilaitumia. Hirvaiden kiimatappeluissa valikoituvat suurisarvisimmat ja jykeväniskaisimmat jatkamaan sukua lokakuun lopussa. Onpa käynyt niinkin että tappelevat hirvaat ovat jääneet sarvista kiinni toisiinsa ja menehtyneet. Valtahirvaalla on kiimatokassa puolesta tusinasta muutamaan kymmeneen vaadinta. Valtahirvas kulkee yleensä laumansa peränpitäjänä. Valtahirvaan väsyessä pääsevät muutkin hirvaat astumaan vaatimia. Syksyn kiima-aikaan vaadin lopettaa vasansa imettämisen ja se saa tulla toimeen kasviravinnolla. Syksyllä peurat käyttävät ravinnoksi mm. sieniä.

Talvella peuroja ei juurikaan ole Salamajärven kansallispuiston alueella. Peurojen talvehtimisalueet ja laitumet ovat vaihtuneet vuosien saatossa. Talvehtimisalueilla Alajärvellä, Halsualla, Vetelissä ja Perhossa niitä voi nähdä ruokailemassa pelloilla, harjumaastoissa tai karuilla jäkäläkankailla. Talvella ne makailevat myös lampien jäillä. Pääasiallisena talviravintona ovat poronjäkälät sekä puilla kasvavat lupot ja naavat. Peuran pitkä turpa takaa hyvän hajuaistin, jolla se löytää jäkälää paksunkin lumen alta. Lumihangissa tokat kulkevat energiaa säästäen usein pitkissä jonoissa. Peurojen liikkumisesta alueella kertovat myös kankaille jäkälän etsinnässä syntyneet kaivukuopat ja mustat ulostepapanat. Vanha hyväkuntoinen vaadin johtaa talvilaumaa.

Keväthankien koittaessa peurat suuntaavat takaisin kohti itäkoillista vasomisalueille. Kantava vaadin karkottaa edellisvuotisen vasansa. Näitä vuodenvanhoja peuroja voikin alkukesästä nähdä harhailevan yksinään hieman tyhmänrohkeina ja uteliaina. Vaadin synnyttää ensimmäisen kerran 2-3 vuotiaana ja tekee vain yhden vasan kerralla. Vasomisen jälkeen vaadin liikkuu vasansa kanssa aluksi kaksin. Juhannuksen tienoilla osa vaatimista vasoineen kokoontuu tokkiin saranevoille. Tällöin voi kuulla kuinka vasat ja vaatimet pitävät yhteyttä ääntelemällä. Vaadin ikään kuin röhkii ja vasa valittaa. 

Hirvas keskikesällä

Kesälaitumet ovat Suomenselällä hyvin laajalla usean pitäjän kattavalla alueella. Peurat viihtyvät kesällä reheväkasvuisilla soilla syöden mm. tupasvillaa, raatetta eli peuranvehkaa, erilaisia heiniä ja saroja. Lisäksi ravintoon kuuluvat horsmat, lehdekset ja varvut. 

Hirvaat viettävät kesän omissa oloissaan kasvattaen kiivaasti niskan rasvakerrosta, sarviaan ja mieskuntoaan.

Riistaeläin

Metsäpeuroja on metsästetty Suomenselällä jälleen vuodesta 1998 lähtien. Vuonna 2006 kaadettiin peräti 138 yksilöä. Metsästyksen järjestelyissä oli mitä ilmeisemmin haasteita. Tavalliselle "hirvimiehelle" naaras- ja urospeuran erottaminen on vaikea tehtävä. Vain mahtisarvisen valtahirvaan voi nopeassa tilanteessa helposti tunnistaa urokseksi. Tilastoja tarkastelemalla voi hieman epäillä että kaadetuksi on tullut liian herkästi uroksia ja mikä pahinta myös valtahirvaita. Jossain jopa näkee nimittäin että metsäpeuran sarvia on pisteytetty ja se jos mikä on omituista toimintaa. Metsäpeuran elämää ja erityisesti valtahirvaiden merkitystä vähänkään ymmärtävä jättää nämä suvunjatkajat ampumatta. Myös isosarvinen johtava vaadin on laumalle arvokas eläin.

Isosarvinen vaadin

Mistä tunnistaa naaraan? Naaraan sarvet ovat yleensä pienemmät kuin hirvaalla ja osa vaatimista on nupoja eli sarvettomia. Synnyttäneen vaatimen vatsa roikkuu ja lantio on leveä. Vaatimen niskassa on kuoppa kun se on valppaana. Naaraan sukuelimet näkyy mustana laikkuna hännän alapuolella ja vartalo on tasaleveä verrattuna hirvaaseen, jonka vartalo suippenee taaksepäin. Vaatimen pää on myös lyhyempi ja kaulaparta pienempi. Turpa on tylppä verrattuna hirvaan pyöreään.

Peura ja pedot

Metsäpeura pyrkii suojautumaan pedoilta lepäilemällä aukeilla paikoilla, kesällä nevoilla ja talvella järvien ja lampien jäillä. Peura käyttää myös tuulensuuntaa ja hyvää hajuaistiaan apunaan. Ilmeisesti nykyiset talousmetsät, tiheäpuustoiset taimikot ja ojikot eivät ole kumminkaan hyviä suojapaikkoja peuralle sutta vastaan. Susien tulon alueelle voi epäillä tapahtuneen kun peurat häipyvät nopeasti alueelta ainakin hetkeksi. 

Peurankarvaa sudenjätöksessä

Muinaista peuranpyyntiä

Vanhoilta ajoilta on muistona lukuisat peuraan liittyvät paikannimet sekä hiekkaisilta harjukankailta löytyvät lukuisat peuranpyyntikuopat. Peuroja pyydettiin aluksia kuoppa- eli hautapyynnillä. Haudat kaivettiin noin 10 metrin välein ja usein rakennettiin myös puinen aita, hangas tai vuomen jolla peuroja ohjattiin kohti hautaa. Haudan edessä oli matalampi esteaita, jonka yli peura hyppäsi hautaan katkaisten niskansa tai jalkansa. Peurahaudat tehtiin peurojen kulkureiteille erilaisiin kapeikkoihin, joihin maasto peurat luontojaan ohjasi. Nykyään haudoista on jäljellä enää painanteita. 

Kasalankankaan hautaverkostoa Lestijärvellä

Suomenselällä laajoja peurahauta-alueita on mm. Piispalassa, Pihtiputaan Peukaloistenkankaalla ja Yli-Lestin Kasalankankaalla. Kasalankankaalla ja Peukaloistenkankaalla pyyntikuoppia on yli 300 ja niitä pidetään Suomen laajimpina pyyntikuoppajärjestelminä. Kuopat ovat satoja metriä pitkissä jonoissa, joiden päässä on sulkuna kuopien muodostama poikkijono. Näitä pyyntikuoppia on käytetty jopa tuhansia vuosia.

Peurojen talvipyynnin aseita olivat vanhempina aikoina jousi ja keihäs. Myöhemmin aseena on ollut eri alueilla eri nimityksen saanut tuliase, halvari, peurapyssy, peuraväljä, verremyspyssy, iso ja painava rautaputki piippunaan. 

Ensimmäinen seurapyynti sijoittui syyskuulle ennen peurojen kiima- eli rykimäaikaa. Silloin pyydettiin nimenomaan hirvaita, joissa ennen rykimäaikaa on runsaasti vatsa- ja selkärasvaa, eli kuuta vararavinnoksi kerättynä. Samuli Paulaharju kirjoittaa kirjassaan Sompio alueen metsämiesten sanoneen, että syksyllä ”…kuuhirvhaat olivat parhaassa tämyssä, eivät olhet vielä rykinhet.” Sompion alue on nykyistä Sodankylän kuntaa.

Kevättalvella, hankikelien alettua oli seuraavan seurapyynnin aika. Silloin hiihdettiin peurojen perään. Ne liikkuvat kevättalvella laumoina, tokkina. Saaliit saattoivat olla suuriakin, kun keli oli suotuisa hiihtäjälle.

Metsäpeura valloittaa Suomen uudelleen?

Metsäpeurat tekevät säännöllisiä kevät- ja syysvalelluksia ja kohteet hieman vaihtelevat vuosittain. Kesällä peurat hajaantuvat hyvinkin laajalle alueelle. Näillä perusteella voisi olettaa peurojen etsivän ja löytävän yhä uusia laidunalueita, jos kannan koko vaan kasvaa. Kannan kasvu on kyllä vaikeaa koska vaadin synnyttää kerrallaan vain yhden vasan. Suomenselän peuroille olisi tarjolla suhteellisen lähellä 100-200 km päässä sopivia jäkäläkankaita talvilaitumiksi mm. Kalajoella ja Rokualla. Talvivaellusten ja kannan levittäytymisen suunta on kyllä tähän asti ollut lähes päinvastaiseen ilmansuuntaan. Pohjoisempana alkaisi sitten tulla ongelmia poronhoitoalueen kanssa.

Kirjoittaja toivottaa onnea metsäpeuran Suomen valloitukselle. Sitä ennen tutustukaa tähän oikeaan peuraan mm. Salamajärven kansallispuistossa. Paras aika on viikkoa paria ennen juhannusta.

Lähteet:

Montonen, Martti; Huhtanen, Urpo: Suomen peura
Metsähallitus: Luontoon.fi - Metsäpeura
Metsäpeuraopas
http://riistaweb.riista.fi/riistatiedot/
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/kalastus_riista_porot/riistatalous/hoitosuunnitelmat/metsapeurakannan_hoitosuunnitelma.html