Matsutake


Matsutakesadot vuosittain
  • 2019 alkukesä lähes heinäkuun puoliväliin saakka oli hyvin kolea. Sitten alkoi pitkä hellejakso ja ankara kuivuus. Matsutakea eikä juuri muitakaan sieniä noussut. Huono matsutakevuosi.
  • 2018 lämpimän toukokuun jälkeen tuli kylmä kesäkuu. Heinäkuussa alkoi pitkä ja erittäin kuiva hellejakso joko kesti peräti elokuulle saakka. Elokuun puolessa välin tuli pelastavat sateet ja matsutake alkoi nousta hyvin elokuun 25. päivä. Nousua kesti vain viikon ja kausi oli ohi syyskuun alussa.
  • 2017 jäi kevät kokonaan tulematta. Kesä koitti vasta heinäkuussa. Matsutakea ei noussut käytännössä katsoen ollenkaan.
  • 2016 lämpimän toukokuun jälkeen tuli sateinen ja kylmä kesäkuu. Heinäkuussa sää muuttui helteiseksi ja kuivaksi mutta elo-heinäkuun vaihteessa oli lämmintä ja satoi. Niinpä matsutake aloitti nousunsa jo heti elokuun alussa. Sadosta muodostui määrällisesti ja laadullisesti hyvä. Kausi kylläkin loppui aikasen alun takia jo elokuun puolenvälin maissa.
  • 2015 oli erittäin sateinen ja kylmä kevät sekä kesä. Elokuussa ilmat lämpeni huomattavasti ja tuli kuiva jakso mutta sekään ei enää pelastanut sienisatoa. Puilla ei ollut kertynyt heikkona kesänä ylijäämiä annettavaksi sienille. Matsutakea nousi vasta syyskuun puolessa välissä ja silloinkin erittäin vähän. Porot piti huolen että niitäkään vähiäkään ei ehtinyt kerätä, kun poroilla ei ollut juuri muitakaan sieniä syötäväksi.
  • 2014 oli hyvä vuosi Matsutakelle. Kuuman kesän lopulla tuli runsaita sateita elokuun puolessa välissä ja lämpöä riitti. Matsutaket nousi elokuun loppupuoliskolla ja laatu oli hyvä. Sieniä riitti hieman jopa myyntiin.
  • 2013 ensimmäiset Matsutaket keräsin jo 4. elokuuta. Sen jälkeen ei sieniä enää juuri noussutkaan koska ankara kuivuus vaivasi Koillismaalla koko elokuun. Lämpöä kyllä riitti jopa liikaa.
  • 2012 oli myöhäinen kevät ja kesä sateinen ja kolea. Heinäkuun lopusta oli kyllä jo lämpimämpää mutta elokuussa matsutaken nousuaikaan oli taas liian kuivaa. Siksipä sieniä nousi erittäin vähän.
  • 2011 Matsutakea nousi ihan reippaasti hieman elokuun puolivälin jälkeen mutta minun keräysalueella Koillismaalla oli valitettavasti poikkeuksellisen ankara kuivuus jonka seurauksena sato jäi lopulta keskinkertaiseksi. Hieman etelämpänä ja idässä Matsutakea saatiin kuulemma jopa erittäin hyvin.
  • 2010 syksylle näytti tulevan erinomainen matsutakesato mutta nopeasti kylmennyt sää katkaisi sienten nousun. Vaikka sää sitten lämpeni, niin tilanne oli menetetty. Kaikenkaikkiaan kumminkin kohtalainen sato tätä huippuharvinaista sientä. 
  • 2009 syksyllä Matsutakea nousi kutakuinkin saman verran kuin 2010. 
  • 2008 kylmän kesän jälkeen Matsutake ei noussut lainkaan. Syynä oli varmaan kylmä kesä koska sadetta kyllä riitti. Sanotaan että Matsutakelle maaperän pitäisi lämmetä + 20 asteiseksi. 
  • 2007 aloitin kyseisen sienen keräyksen ja silloin sato oli tähän mennessä paras. 

Matsutake allergia:

Sellainenkin tapaus tuli 2014 vastaan että Matsutake voi aiheuttaa joillekkin ruoka-aineallergian. Suunympäristöä alkaa kutittamaan ja muuallakin vartalossa on samoja oireita.